Oulun vaalipiirin Vihreät on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Eija Kotkavirran.

Kotkavirta valittiin puheenjohtajaksi yksimielisellä päätöksellä piirijärjestön ylimääräisessä kokouksessa sunnuntaina 28. elokuuta.

Kotkavirta on pitkän linjan aktiivi, joka on ollut mukana Vihreiden toiminnassa 30 vuotta. Kotkavirta on toiminut kuntapolitiikassa ja Vihreissä järjestöissä yhteensä 20 vuotta, alkuun Jyväskylässä ja Keravalla. Ouluun hän muutti vuonna 2012.

Oulussa Kotkavirta on toiminut aktiivisesti Oulun seudun Vihreissä Naisissa (OsViNa) ja kuulunut Oulun vaalipiirin Vihreiden hallitukseen.

”Vihreissä tarvitaan sekä nuorta, uutta innostusta ja tuoreita näkemyksiä tuovaa porukkaa, että meitä kokeneita konkareita, jotka olemme ehtineet nähdä sekä hyviä että huonoja vaiheita tällä taipaleella sekä sen, kuinka tärkeää on ylläpitää ja kehittää toimintaa myös syrjäseuduilla”, Kotkavirta sanoo.

Oulun vaalipiirin Vihreät lähtee valmistautumaan eduskuntavaaleihin siis uuden puheenjohtajan luotsaamana. Oulun vaalipiirin Vihreiden piirijärjestön ylimääräisessä kokouksessa esiteltiin myös kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta: Silja Keränen (Kainuu) ja Esko Romsi (Oulu).

Oulun vaalipiirin Vihreillä on nyt yhteensä yhdeksän eduskuntavaaliehdokasta.

”Olemme puolivälissä ehdokaslistaa, eli meillä on todella hyvä tilanne ehdokkaiden suhteen”, Oulun vaalipiirin Vihreiden toiminnanjohtaja Marjo Tapaninen toteaa.

Viimeinen ehdokasasettelun jättöpäivä on 21. helmikuuta 2023. Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023.

 

Lisätietoja: 

Marjo Tapaninen
Oulun piirin toiminnanjohtaja
040 411 0445
marjo.tapaninen@vihreat.fi

Laura Juntunen
Tapahtuma- ja viestintäsuunnittelija
045 1560 369
laura.juntunen@vihreat.fi

www.oulunvaalipiirinvihreat.fi