Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Kiitos kaikille osavuosikatsauksen laatimiseen osallistuneille. Erityisesti haluan kiittää Pohteen ammattilaisia, jotka ovat tehneet upeaa työtä sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden parissa. Alueemme turvallista elämää ja kasvua mahdollistavat rakenteet eivät olisi mahdollisia ilman heitä.
Pohteen toiminnan aloittamisessa on osavuosikatsauksesta päätellen ollut haasteita, monta olemme perineet. Meiltä on lähtenyt osaavia tekijöitä ja palveluun pääsyn tilanne on paikoin hyvin vaikea. Paikka paikoin on vaikea löytää uusia tulijoita. On löydettävä ratkaisu, tai mielellään monta. Kun ammattilaisemme onnistuvat ja viihtyvät niin kaikki hyötyvät. Työn kuormituksen pitää olla kohtuullista ja lähiesihenkilön tuen riittävää – näihin tärkeisiin periaatteisiin olemme jo sitoutuneet, mutta varmasti vie aikaa, että kokonaisuus saadaan kuntoon. Turvataan siihen riittävät eväät uudessa rakenteessa.
Tiedämme, että paljon tärkeää työtä on vielä edessä ja tarvitsemme kaikki mukaan.
Päätöksenteon tueksi tarvitaan kustannusluettelon lisäksi tietoa, joka kertoo, miten paljon hyvää saamme sijoittamalla eurojamme. On aika onttoa, jos Pohteella säästyy eniten rahaa mutta samalla hoitoon pääsy on vaikeinta Suomessa, ei se niin voi mennä. Nyt osavuosikatsauksesta vielä monessa kohtaa tärkeää tietoa puuttuu. Esimerkiksi päihteitä käyttävien hoitoon pääsyä ei vielä luotettavasti tilastoida. Jos meillä ei ole tietoa, ei kyllä mahda olla tarpeenmukaista palveluakaan. Moni päihdehäiriöisen omainen tietää, että sairaus koskettaa koko perhettä – jos sairastunut ei saa apua, koko perhe ja läheiset ovat hädässä. Panostetaan tiedon keräämiseen ja hyödyntämiseen, ei laiteta päätä pensaaseen. Hyvä aluevaltuusto, jatketaanhan tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa.
On sanottava, että tuntui pahalta nähdä kustannukset, jotka kertovat, että lasten ja nuorten raskaiden palveluiden tarve on yhä lisääntynyt. Tässä tilastossa on taustalla monta kohtuutonta hetkeä tavallisten lasten ja perheiden arjesta. Meidän on tehtävä Pohteella kaikkemme, että ennaltaehkäisevien palvelujen osuus tulee kasvamaan ja yhä useampi lapsi saa riittävän tuen omilta vanhemmilta, omasta koulusta ja päiväkodista, arjesta, kun pulmat ovat vielä pieniä. Nyt palveluihin pääsy lakisääteisessä ajassa ei ole aina toteutunut esimerkiksi lapsiperheiden sosiaalipalveluissa, vaikka meillä on loistavia ammattilaisia, jotka tekevät kaiken minkä voivat niiden resurssien puitteissa, mitä heillä on. Haluamme kasvattaa hyvinvointia ja kaventaa eriarvoisuutta. Tämä vaatii riittävän määrän ammattilaisia oikeille paikoille ja aktiivista yhteistyötä kuntien, kolmannen sektorin ja yritysten kanssa.
Haasteista huolimatta Pohde on rohkeasti uudistanut toimintaansa, järjestämissuunnitelman toimeenpano etenee. Nyt saa olla ylpeä uudesta selviämisasemasta, perhehoidon keskuksesta, omasta sijaishuollon yksiköstä ja syömishäiriöyksiköstä. Uudistimme fiksusti ja tarpeen mukaisesti, mikä herättää toivoa ammattilaisissa ja asukkaissa – niin teemme jatkossakin. Kiitos kaikille, jotka ovat vuosien varrella antaneet äänen ihmisille, joilla ei sitä usein ole, ja tehneet töitä näiden uudistusten puolesta.
Ja digitaalinen sote-keskus Kallion ja Selänteen alueella sekä matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ovat jo saaneet erinomaista palautetta. Digi-fysioterapeutin suoravastaanotto on hieno askel, kun palveluihin pääsee muitta mutkitta. Oulun Eteläisellä ja Rannikon alueen kotihoidossa ja asumispalveluissa on pilotoitu omalääkäritoimintaa. Hoidon jatkuvuuteen panostaminen tuottaa tulosta ja suitsutusta. Kyseessä on esimerkki meidän yliopistosairaalan laadukkaan tutkimuksen viemisestä käytäntöön hienoin tuloksin.
Nämä positiiviset esimerkit ja onnistumiset, niistä saamme rohkeutta jatkaa välttämätöntä uudistumista ja tehdä kauaskantoista työtä. Yhteistyöllä voimme tehdä alueestamme entistä paremman paikan elää ja kasvaa. Toisia kunnioittaen, kuunnellen ja yhteistyöhön nojaten. Kiitos.
Emma Heikura
Aluevaltuutettu, Pohde
Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
puh. +358505233197
Ryhmäpuheenvuoro Pohteen aluevaltuuston kokouksessa 4.9.2023.